torstai 15. lokakuuta 2015

Blogini tarina

Sain Lentävän Lapasen (neulekahvila Järvenpäässä) Tainalta ja Tarjalta blogihaasteen. Tarkoitus on kertoa  oman blogin synnystä ja muusta blogiin liittyvästä.

Pakko oli luntata tuolta listasta koska olen ensimmäisen postauksen tänne laittanut ja vuosi on 2010! Jestas!
Siis viisi vuotta on tämä blogi ollut jo olemassa.
Tämä blogi syntyi rinnakkaisblogiksi tuolle Merkkublogille, joka on ollut olemassa jo paljon kauemmin.
Pyysin tytärtäni luomaan myös tämän Merkkulan koska halusin kirjoittaa muustakin kuin paperiaskarteluasioista joita varten Merkkublogi on aikoinaan perustettu.
Tyttäreni Tiina aikoinaan innosti minua, tietokoneita hysteerisesti pelkäävää ihmistä, ryhtymään bloginpitäjäksi.
Olin jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle yllättäen jouduttuani työpaikallani kiusatuksi ja sairastuttuani niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Vastustelin ensin tottakai, enhän minä vanha eukko mitään nuorten blogihömpötyksiä tarvitsisi enkä osaisi.
Kiitos tyttäreni sitkeyden sain blogin ja sitä kautta ikkunan ulkomaailmaan.

Olen päässyt näkemään ja kokemaan paljon sellaista mistä en osannut edes uneksia.
Olen tavannut ihania ihmisiä niin virtuaalisesti kuin konkreettisestikin. Olen myös saanut paljon uusia ystäviä jotka jakavat kiinnostuksen kaikenlaisia kädentaitoja kohtaan.

Tosin yhteydenpitovälineenä toimii nykyään enemmän Facebook.
Blogikirjoittelu ja päivitykset ovat jääneet hieman vähemmälle. Toki aina kun saan jotain tehdyksi joko kortteja, skräppileiskoja, art journalia jne pyrin ne kuvaamaan ja laittamaan tuonne Merkkublogin puolelle ja neule/virkkaus - ym jutut löytyvät täältä Merkkulan puolelta.

Ja sitten tuo Lentävä Lapanen!
Siitä on tullut minulle kuin toinen olohuone.
Siellä on ihana käydä joko ostoksilla tai vaan ehkä juomassa kupin kahvia ja syömässä jotain hyvää.
Olen muutaman kerran ottanut neuleeni mukaan ja nauttinut hyvästä seurasta käsitöitä tehden ja kahvia juoden.
Ihana paikka!
Eikä tietysti unohdeta niitä ihania lankoja joita myymälä on pullollaan. Valkoimista löytyy runsaasti vaihtoehtoja myös tällaiselle villa-allergisellekin.

No niin ja sitten pitäisi haastaa muutama muukin blogikirjoittaja mukaan haasteeseen.
Täältä neulepuolelta en oikein tunne hyvin ketään bloggaajaa mutta haastetaanpa tuolta Merkkublogin puolelta joitakin.

Haastan Taru Jehkosen
              Milla Lampisen 

Olikin yllättävän vaikeaa löytää haastettavia kun aikalailla ihmiset on siirtyneet tosiaan tuonne facebookin puolelle ja blogipäivityksiä ei juurikaan tehdä.
             

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti