maanantai 29. syyskuuta 2014

Tikkurilan Maalaismarkkinat 27.- 28.9.2014

Viime viikonloppuna olivat vuorossa Tikkurilan Maalaismarkkinat.
Pitkin loppukesää ja alkusyksyä olen tehnyt kaikenlaista myytävää kuten kortteja, koruja, kännykkäpussukoita, ontelokudekoreja, huiveja jne jne jne.

Tässä on pöytä valmiina asiakkaita varten.

Ja tässä emäntä itte valmiina myymään:

Kauppa kävi sen verran että paikkamaksu saatiin katettua ja vähän tarvikemaksuja kuitattua.
Kaikesta kyllä huomaa että on lama. Ihmiset eivät osta mitään "turhaa" ja harkitsevat visusti mihin rahansa laittavat.
Se on tietysti ihan hyväkin asia ja ymmärrettävää mutta näin myyjän näkökulmasta huonompi juttu.

Kortit olivat edelleen se tärkein ja kiinnostavin ja ehkä myös tuottoisin artikkeli ja seuraavilla markkinoilla aion n.s. "palata juurilleni" ja keskittyä pääasiassa niihin.

Osa Käsityöbasaarin myyjistä jätti toisen myyntipäivän (su) kokonaan väliin kun lauantain myynti oli niin huonoa. Sunnuntai kun on perinteisesti muutenkin se hiljaisempi ja vähemmän tuottoisa päivä.

Parhaimman mielihyvän itselleni tuottivat ne asiakkaat, jotka tulivat ostamaan korttejani vanhasta tottumuksesta. Muutamana vuonna kun olen tuolla ollut niitä myymässä niin tulivat katsomaan että josko olisin taas paikalla.
Tuntuu ihanalta kun he kertovat pitäneensä korteistani ja haluavansa niitä lisää.
Se jos mikä kannustaa edelleen niitä tekemään ja antaa sitä ah niin tärkeää onnistumisen iloa :)

Kunhan tästä "markkinakrapulasta" toivun niin alkaa mahtava urakka kun korjaan kaikki myyntituotteet ja tekovälineet paikoilleen. Siinä riittää urakkaa, niitä kun on kertynyt valtavat määrät.

Nyt huilaan ja sitten saan taas keskittyä rauhassa korttien ja skräppisivujen tekoon.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Miniontelokuteesta virkattu olkalaukku

Ostin Lankamaailma Nordiasta miniontelokudetta ja virkkasin siitä tuon laukun.



Kun virkkaa tarpeeksi pienellä koukulla, lopputulos on hyvin napakka ja tiivis.
Harmittaa kun en ole löytänyt kangaskaupoista ruskeaa puuvillanyöriä siis tarpeeksi paksua eli n 1 cm läpimitaltaan. Niitä "nirunaru"- nyörejä kyllä löytyy mutta ne on tähän ihan liian ohuita.
Virkkasin siis hihnan ketjusilmukoilla. Paksuus on melko hyvä mutta jonkin verran hihna joustaa ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös venyy, joten nyörin etsintä jatkuu.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Espoopäivillä Kaisankodissa

Meitä oli vaan muutama käsityöläinen myymässä tuotteitaan Kaisankodin kauniissa puutarhassa.
Sää suosi tapahtumaa ainakin alussa. Loppuaikana tummia pilviä alkoi kerääntyä taivaalle ja taisi pari pisaraa vettäkin ropsauttaa.

Oon hurjaa tahtia tehnyt sekä virkkauksia että koruja ja halusin testata ihmisten mielipiteitä ja ostohalukkuutta ennen syyskuun lopussa koittavia Tikkurilan  Maalaismarkkinoita, joka on se vuoden tärkein myyntitapahtuma mulle. Joulumarkkinat tietysti myös.

Ohessa muutama valokuva tuotteista. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua, käytin kännykkää kuvaamiseen vaikka kamerakin olis ollut mukana

Korviksista suurin osa on nuoremman tyttäreni käsialaa.


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Jämäkästä ontelokuteesta virkattu laukku

Tämä laukku onkin sitten virkattu ihan eriluokan materiaalista. Ostin Lentävä Lapanen- lankakaupasta puuvillaista ontelokudetta värinä farkunsininen.
Virkkaaminen oli varsinaista vääntämistä. Vaikka kude oli selvästi paksumpaa kuin tuo Tuubi niin virkkasin tämänkin koukulla n:o 7 koska halusin tästä(kin) laukusta mahdollisimman jämäkän.
Ranne ja sormet oli kyllä melkoisella koetuksella ja vähän väliä piti sormia ja rannetta verrytellä ettei iske jännetuppitulehdus.
Mutta parasta tässä on että valmista tulee nopeasti, laukku tuli virkattua päivässä.
Sen verran iso tästä laukusta tuli että meni melkein koko 1 kg:n vyyhti.




tiistai 5. elokuuta 2014

Novitan Tuubista virkattu laukku

Tämä laukku on virkattu mustasta Tuubista koukulla n:o 7.
Sovelsin viimeisimmässä Novitan lehdessä ollutta tablettilaukkua, eli yksinkertaisesti mulla loppui puhti kesken ja jätin laukun matalammaksi kuin ohjeessa.
Tabletti ei taida tähän mahtua mutta muita tavaroita kyllä.






Ensimmäisessä kuvassa laukku näyttäisi levenevän ylöspäin mutta kyllä se on aivan suorakaiteen muotoinen.
Hassusti kirkas valaistus saa laukun näyttämään ihan harmaalta mutta kyllä se on musta.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kesäloman tuotoksia

Korttien teko, skräppäys jne on olleet ihan paitsiossa viime aikoina. Inspiraatio ei ole niihin riittänyt kun tänä kesänä on Virkkuri- kirjan ohjeiden mukaan tehdyt jutut vieneet kaiken huomioni.
Kuten koreja, olkalaukkuja (omia ideoita) ja kännykkäpussukoita.
Syyskuun lopussa on taas Tikkurilan Maalaismarkkinat ja olemme menossa sinne myymään näitä ja muita aikaansaannoksia.
Nämä virkatut helmet on tehty Käsityökerholehden ohjeella.

Tämä on oma ideani kuten myös nämä harmaat olkalaukut



Tästä puuttuu vielä olkahihna.
Lankana näissä harmaissa on Novitan Hanko.


Nämä kännykkäpussukat on tehty sen Molla Mills:n "Virkkuri"- kirjan ohjeella.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Virkkoosin vallassa

Mikä kumma siinä on että nämä neuroosit iskevät aina täydellä voimalla vuorotellen?
Välillä tekee kortteja (ja päivittää tuota korttiblogia jatkuvasti) välillä taas iskee skräppäysvimma ja sitten taas neuloosi/virkkoosi.
Hurahdin ihan täysin tuohon korien virkkaamiseen.
Nuo kahvatkin on helppo tehdä.


Tuo korin sivussa näkyvä "nimikyltti" näyttää  näissä kuvissa ihan maalarinteipiltä. Se on kuitenkin kangasteippiä ja lähtee helposti irti.

Huivien virkkaus on myös menossa:
 Lankana on Drop's Alpaca.

Innostuin myös virkkaamaan kaulakorua Facebookista löytämäni virkkausohjekuvan mukaan.

Lopuksi kuva ihanasta Maljaköynnöksestä, jonka sain tyttäreltäni Äitienpäivälahjaksi. Se tuntuu viihtyvän parvekkeella kun ei ole niin kuuma ja kukkii upeasti

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Tervetuloa Merkkulaan!

Tämä Merkkula-blogi on ollut hautautuneena muistojen unholaan pitkän aikaa.
Tuli mieleeni että tätähän voisi hyödyntää juuri käsitöiden tallennuksessa.
Tiina-tyttäreni muutti blogin ulkoasua ja nyt se on mielestäni kivan näköinen
Merkkublogin ulkoasua on uudistettu jo aiemmin.

Mulla nää kiinnostuksen kohteet ja inspiraatiot kun tuppaa olemaan sellaista aaltoliikettä. Välillä korttien teko on n:o1 samoin skräppääminen ja yleensäkin paperiaskartelu, välillä taas käsityöt ottavat vallan.
Niin on käynyt nytkin.
Hurahdin huivien tekoon :) Yritin epätoivoisesti neuloa pitsineulehuiveja mutta siitä ei tullut mitään!
Aina kun olin pääsemässä kerroksen loppuun, huomasin että olin laskenut jossain väärin ja ei kun purkamaan!!
Seitsemättä kertaa kun purkasin yhtä ja samaa kerrosta, tuli mitta täyteen ja totesin että tää ei oo mun lajini!
Niinpä purin koko siihen astisen tekeleen ja siirryin virkkauksen pariin. No sehän sujuu multa paljon helpommin eikä sitä raivostuttavaa laskemista ole koko ajan. Telkkariakin pystyy katsomaan samalla ;)


Ensimmäinen virkattu huivi on nyt valmis ja pari muuta, vähän eri kuvioista huivia on tekeillä.



Huivien ohjeita olen löytänyt mm Drops Design:sta ja Facebookin "Vilkasta virkkausta"- ryhmästä.