lauantai 14. marraskuuta 2015

Hääpäivämatkalla Tallinnassa

39- vuotishääpäiväämme juhlistimme hotellimatkalla Tallinnaan.
Aikainen aamuherätys ja sitten Länsisatamaan ja Eckerö Line:n Finlandia- laivaan.
Aloitimme matkan runsaalla aamiaisella joten Tallinnassa ei tullut kiirettä ruokailemaan.
Tavarat hotelliin joka oli Viru- hotellin lisäsiipeen rakennettu Estoria.

Taidemuseo Kumu:ssa olemme käyneet kerran aiemminkin mutta siitä on jo useampia vuosia joten sen olimme ottaneet ensimmäisen päivän kohteeksemme.
Virukeskuksen edestä löytyi lähin ratikkapysäkki ja siitä hyppäsimme n:o 1:n ratikkaan jolla pääsimme Kadriorgin puistoon.
Kävelimme Kumuun ja sitten tutustumaan 3 eri kerroksessa oleviin tauluihin ym teoksiin.
Siellähän saisi kulumaan vaikka koko päivän.




Kadriorgin linna on kaunis rakennus ja sen puisto varsinkin kesällä on upea


Ratikalla takaisin hotellille ja hetkeksi huilaamaan ja jalat oikomaan.

Sää Tallinnassa oli sateinen kuten huoneemme ikkunasta otetuista kuvista näkyy

Vanhassa kaupungissa tuli käveltyä useampaankin otteeseen.






Sieltä löytyi mm aivan ihana Art Cafe, kahvila/ravintola jossa on taideteoksia näytteillä ja myynnissä. Seinälle heijastetaan vanhoja mykkäelokuvia ja sisustus on ihana.

Rakas matkakumppanini jo 39 vuoden ajan.

Shoppailu Vanhassa kaupungissa tekee näin iloiseksi ;)

Toisen päivän ohjelmaksi olimme valinneet käynnin Karnaluksissa tuossa kaikkien suomalaisnaisten toivekohteessa (ainakin käsitöitä harrastavien).
Erikoismaininnan kohde ansaitsee syystä että se oli Pekan idea!!!!

Olin toki monta kertaa itsekin ajatellut että siellä pitäisi päästä käymään mutta yksin en ollut uskaltanut mennä kun jotenkin jännitin julkisilla välineillä kulkemista (turhaan).
No mutta nyt oli oma matkakumppani turvana.
Samalta pysäkiltä hyppäsimme ratikkaan n:o 4 jolla päästiin ihan Karnaluksin lähelle.
Voi maammelaulu mikä paikka!
Siellä oli kaikkea mitä käsityöihmiset, ompelijat, korujen tekijät jne jne vain voivat kuvitella.
Siellä(kin) olisi saanut kulumaan vaikka kuinka monta tuntia mutta tällä kertaa halusin lähinnä vain tutustua paikkaan että tiedän jatkossa mitä sieltä löytyy.
Neulelankoja oli hyllymetreittäin ja pahvilaatikoittain. Sain hillittyä itseni ja ostin lähinnä tuliaisiksi tyttärelle muutamia keriä villalankaa.
Ompelulankoja, vetoketjuja, neppareita jne jne jne loputtomiin.
Ostin nappipuolelta joitakin korutarvikkeita, niitäkin aika hillitysti.

No, seuraavalla kerralla tiedän kuinka sinne mennä ja mitä sieltä saa.

Loppukohteeksi valitsimme Kalasataman/ Kalamajan.
Olin lukenut siitä paljon juttuja eri naistenlehdistä ja kuvittelin että siellä aukeaa oikea kahvila/ravintola/shoppailuparatiisi.
En tiedä veikö taksikuskimme meidät väärään paikkaan (tuskin) mutta periltä löysimme ainoastaan yhden rakennuksen missä oli kahvila/ravintola ja sen vieressä kauppa, jonne halusin ehdottomasti päästä. Olin nimittäin lukenut ja nähnyt siitä kuvia lehdissä.
Jep jep!
Koska oli maanantai, se oli TIETYSTI kiinni!
Oli aika kylmä ilma ja tuuli tuiversi joten päätimme mennä siihen kahvilaan syömään jotain.
Höyryävän kuuma kalakeitto maistui taivaalliselta ja pettymys kaupan kiinniolosta haihtui.

Meillä oli reilusti aikaa ennenkuin laivamme lähtisi takaisinpäin joten kävelimme kaikessa rauhassa laivaterminaaliin ja istuimme odottelemaan laivaan pääsyä.
Eipä tuolla Finlandialla kovin reilusti satamassaoloaikaa jää kun uudet matkustajat jo odottelevat portin takana kun edelliset matkustajat vasta poistuvat laivasta.

Vielä viimeiset tax free ostokset laivalta ja taksilla satamasta kotiin. Väsyneinä mutta tyytyväisinä.
Kiitos Pekka ja Tallinna.

torstai 15. lokakuuta 2015

Blogini tarina

Sain Lentävän Lapasen (neulekahvila Järvenpäässä) Tainalta ja Tarjalta blogihaasteen. Tarkoitus on kertoa  oman blogin synnystä ja muusta blogiin liittyvästä.

Pakko oli luntata tuolta listasta koska olen ensimmäisen postauksen tänne laittanut ja vuosi on 2010! Jestas!
Siis viisi vuotta on tämä blogi ollut jo olemassa.
Tämä blogi syntyi rinnakkaisblogiksi tuolle Merkkublogille, joka on ollut olemassa jo paljon kauemmin.
Pyysin tytärtäni luomaan myös tämän Merkkulan koska halusin kirjoittaa muustakin kuin paperiaskarteluasioista joita varten Merkkublogi on aikoinaan perustettu.
Tyttäreni Tiina aikoinaan innosti minua, tietokoneita hysteerisesti pelkäävää ihmistä, ryhtymään bloginpitäjäksi.
Olin jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle yllättäen jouduttuani työpaikallani kiusatuksi ja sairastuttuani niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Vastustelin ensin tottakai, enhän minä vanha eukko mitään nuorten blogihömpötyksiä tarvitsisi enkä osaisi.
Kiitos tyttäreni sitkeyden sain blogin ja sitä kautta ikkunan ulkomaailmaan.

Olen päässyt näkemään ja kokemaan paljon sellaista mistä en osannut edes uneksia.
Olen tavannut ihania ihmisiä niin virtuaalisesti kuin konkreettisestikin. Olen myös saanut paljon uusia ystäviä jotka jakavat kiinnostuksen kaikenlaisia kädentaitoja kohtaan.

Tosin yhteydenpitovälineenä toimii nykyään enemmän Facebook.
Blogikirjoittelu ja päivitykset ovat jääneet hieman vähemmälle. Toki aina kun saan jotain tehdyksi joko kortteja, skräppileiskoja, art journalia jne pyrin ne kuvaamaan ja laittamaan tuonne Merkkublogin puolelle ja neule/virkkaus - ym jutut löytyvät täältä Merkkulan puolelta.

Ja sitten tuo Lentävä Lapanen!
Siitä on tullut minulle kuin toinen olohuone.
Siellä on ihana käydä joko ostoksilla tai vaan ehkä juomassa kupin kahvia ja syömässä jotain hyvää.
Olen muutaman kerran ottanut neuleeni mukaan ja nauttinut hyvästä seurasta käsitöitä tehden ja kahvia juoden.
Ihana paikka!
Eikä tietysti unohdeta niitä ihania lankoja joita myymälä on pullollaan. Valkoimista löytyy runsaasti vaihtoehtoja myös tällaiselle villa-allergisellekin.

No niin ja sitten pitäisi haastaa muutama muukin blogikirjoittaja mukaan haasteeseen.
Täältä neulepuolelta en oikein tunne hyvin ketään bloggaajaa mutta haastetaanpa tuolta Merkkublogin puolelta joitakin.

Haastan Taru Jehkosen
              Milla Lampisen 

Olikin yllättävän vaikeaa löytää haastettavia kun aikalailla ihmiset on siirtyneet tosiaan tuonne facebookin puolelle ja blogipäivityksiä ei juurikaan tehdä.
             

torstai 1. lokakuuta 2015

Rosewater valmis!

Tältä se sitten näyttää valmiina:




Olen kyllä todella tyytyväinen että sain näin kauniin huivin aikaiseksi.
Ja suurin ansio tästä kyllä kuuluu Janina Kalliolle ja hänen selkeille ja helpoille ohjeilleen.

Lisää seuraa........


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Rosewater pingotuksessa

Janina Kallion ihanat huivit inspiroivat edelleen.
Sain valmiiksi "Rosewater"- nimisen huivin eilen ja äsken laitoin sen pingoittumaan sen edellisessä kirjoituksessa kehumani Bilteman alustan päälle.
Ihan kokonaan se ei siihen mahtunut mutta lisäpalan ansiosta sain kuitenkin sen pingotettua lähes kokonaan, muutama sentti jäi yli toisesta reunasta.
Lankana tässä on Madelinetosh.
Vyyhdissä pitäisi olla n 400 m lankaa ja sen olisi pitänyt riittää tähän huiviin mutta pari kerrosta jouduin tuosta pitsikerroksesta jättämään pois.
Onneksi mun mielestäni ei mitään olennaisen tärkeää kuviota tms jäänyt puuttumaan siitä huolimatta.





Ruokapöydänkin olisi saanut pidennettyä niin että koko huivi olisi mahtunut mutta laiskuus voitti ;)

Jännityksellä odotan millainen huivi on valmiiksi pingotettuna ja kuivuneena.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Huiveja

Innostuin aivan valtavasti niistä Janina Kallion suunnittelemista huiveista! Ohjeet ovat helppoja ja ne on selitetty hyvin yksinkertaisesti (sopii siis mulle ;) )
Sitäpaitsi huivit ovat ennenkaikkea todella kauniita.


En ole koskaan aiemmin pingottanut tekemiäni huiveja mutta nyt päätin minäkin kokeilla.
Ostin saamani vinkin mukaisesti Biltemasta lasten ruutuhyppelyalustan. Se on vaahtomuovia ja kasataan 30 cm x 30 cm paloista.
Kasattuna se on juuri ruokapöytämme kokoinen.
Nuppineulat kiinnittyvät siihen helposti ja kun pingotus on tehty, alusta puretaan ja pakataan palat pakkaukseensa, joka ei ole suuri joten säilytystilaakaan ei tarvita paljon.
Suosittelen!!!

No niin ensimmäinen huivi on nimeltään "Herald". Todella kiva neuloa ja helppo malli ja mikä parasta sitä voi jatkaa isommaksi samalla mallilla vaikka kuinka suureksi.
Tähän kokoon meni yksi vyyhti Madelinetosh- lankaa ( n 400m ).




Sama huivi on molemmissa kuvissa vaikka valaistuksesta johtuen näyttävät kahdelta eri huivilta.

Toinen huivi on neulottu samalla mallilla mutta lanka on eri merkkiä eli Malabrigo Sock.
Saman verran suunnilleen on vyyhdissä kuin tuota edellistäkin.



Nyt on puikoilla jo kolmas huivi ja se on nimeltään Rosewater.
Siihen käytän myös Madelinetosh:ia. Mallihuivi Lentävässä lapasessa on tosin neulottu eri langasta, hieman kevyemmästä. Mielenkiintoista nähdä miten langan eri laatu vaikuttaa lopputulokseen.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Janina Kalliota tapaamassa

Lentävässä Lapasessa oli eilen varsinainen huivihuuma meneillään.
Huivisuunnittelija Janina Kallio oli paikalla esittelemässä suunnittelemiaan ja valmistamiaan huiveja.
Tupa täynnä naisia jotka joko olivat jo aloittaneet niiden tekemisen tai olivat vasta valitsemassa lempimallejaan ja niihin sopivia lankoja.
Valitettavasti en ehtinyt jäädä pitemmäksi aikaa neulomaan ja seurustelemaan mutta inspiraatiota sain lisää, mulla on nimittäin kohta valmistumassa ensimmäinen JK:n huivi.
Laitan tänne sitten kuvia siitä kun olen pingottanut sen valmiiksi ja tietysti muistakin huiveista jotka toivottavasti saan valmiiksi asti ;)


Poislähteissäni kerkesin vielä napata kuvan Janinasta ja Tainasta.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Aino Sibeliusta tapaamassa

Eilen illalla oli Neulekahvila Lentävässä Lapasessa mahdollisuus kuulla kuinka Marika Sampio- Utriainen kertoi Aino Sibeliuksen elämästä.
Hän oli kuin Aino itse. Vaatetus ja muukin ulkoinen habitus antoivat tunteen aivan kuin olisimme kuulleet Ainon itsensä kertovan elämästään.
Tilaisuus oli niin suosittu että paljon enempää porukkaa ei myymälään olisi mahtunutkaan.





Juttelin muutamien neulojien kanssa siitä kuinka Lapasesta on tullut kuin toinen olohuone meille. Sinne on mukava poiketa vaikka juomaan kupillinen hyvää kahvia ja nauttimaan ihanista leivonnaisista.
Kuten tuosta alimmasta kuvasta näkyy myös lankoja löytyy jokaiseen makuun. Itsehillintä on koetuksella kun toinen toistaan ihanampia lankoja on koreissa ja hyllyissä houkuttelemassa meitä viattomia asiakkaita ;)

Parasta on kuitenkin kun Lapaseen voi ottaa käsityön mukaan ja istahtaa neulomaan (tai virkkaamaan) samalla keskustellen toisten neulojien kanssa ja tietysti myös Lapasen ihanien omistajien Tainan ja Tarjan kanssa.

Lentävä Lapanen sijaitsee Järvenpäässä ihan juna-aseman välittömässä läheisyydessä ja autolla tulijoille löytyy parkkihalli ihan vierestä.
Suosittelen lämpimästi tutustumista tuohon lankaparatiisiin.

tiistai 18. elokuuta 2015

Pari huivia

Pitkästä aikaa tännekin jotain postattavaa.
Käsityöinnostus on taas nostanut vaihteeksi päätään ja innostuin virkkaamaan pari huivia.
Tekeillä on useampiakin mutta kuvataan sitten kun ovat valmiita.

Tämän huivin ohje taisi olla Kotilieden käsityöt- lehdessä (voi olla että muistan väärin).
Lankana on Lankamaailma Nordiasta ostamani pellava- puuvilla sekoitelanka.



"Mannekiinina" toimii sohvan selkänoja. Siihen se on omiaan kun tummaa taustaa vasten näkyy kuviointi hyvin.

Toinen huivi on virkattu Silkkialpakasta.
Se on mun mielestä ihaninta mahdollista lankaa. Olen nimittäin villalle ja kaikille karkeille kuiduille allerginen ja Silkkialpakka on ihanan pehmeää eikä ärsytä.




torstai 26. maaliskuuta 2015

Kranssikurssilla Kukkatalossa

Eilen illalla askartelimme kevät/Pääsiäiskransseja Järvenpään kukkatalossa.



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Taskuneuloositapahtuma Järvenpäässä

Meitä oli parisenkymmentä naista kokoontuneena Järvenpääläisessä neulekahvila "Lentävässä Lapasessa".
Tapaamisen aiheena oli "Bloggaaminen".



Valitettavasti en muista järjestäjien nimiä (valitettavan huono nimimuisti nääs) mutta osallistujat kertoivat kukin vuorollaan omista blogeistaan sekä mahdollisista haasteista niiden päivittämisessä.
Vilkasta keskustelua riitti koko ajaksi ja esittäytymiskierros kesti ja kesti :)

Oli mukava huomata kuinka paljon erilaisia blogeja sitä täältä Suomenmaasta löytyykään.


Taskuneuloosia pitää kyllä jatkossakin seurata Facebook- sivuilta, sen verran mukavaa eilen oli.
Ja tietysti suuren suuret kiitokset eilisestä kuuluvat myös Lentävälle Lapaselle!
Se on kertakaikkisen ihana paikka jossa on mukava aina käydä.

 Otin mukaani hiljattain valmiiksi neulomani huivin ja sain jälleen kerran hyvät neuvot Lapasesta kuinka saada suoristettua tuon reunuksen kipristeleminen.
Huivin päällä muutamia käyntikortteja joissa on blogiosoitteita. Täytyypä käydä kurkistamassa niitä.