maanantai 13. marraskuuta 2017

Syksyn -17 Lusikkakorukurssin satoa

Olin viikonloppuna Keravan Aikuisopiston "Lusikasta koruksi"- kurssilla.
Taisi olla ainakin 3:s jos ei jo 4:skin kurssi missä olin.

Monenlaista tuli taas tehdyksi.
Lähinnä erilaisia kaulakoruja, korviksia syntyi vain 1 pari.

Löysin kaapista 2 kpl vanhoja hopeisia sormustimia ja toisesta tein riipuksen ja toinen jäi vielä odottamaan seuraavaa kurssia.


Tässä riipuksessa olen ensin paukuttanut lusikkapesän littanaksi ja naarmuttanut pinnan terävällä piikillä.

Löysin myös 2 leivoshaarukkaa joissa onneksi oli vain 2 piikkiä. Kahdesta piikistä saa taivutettua paljon paremman näköisen riipuksen kuin 3-piikkisestä. Keskimmäisen piikin kanssa on aina ongelmia mihin suuntaan sen kääntäisi.
Tämänkin olen ensin paukuttanut littanaksi ja hionut pinnan himmeäksi teräsvillalla.

Tämän toisen haarukan koristeeksi laitoin lusikanvarresta sahaamani ruusukoristeen. Kiinnitys pikaliimalla.
Ketju puuttuu vielä.

Vasta kuvaa katsottuani huomasin että oikeanpuoleisesta korviksesta on tuo valkoinen pieni tarrakivi lehtitrion keskeltä lähtenyt liikkeelle ja kulkeutunut ruusun kärkeen, No onneksi se on helppo siitä siirtää paikalleen.
Olipa taas hektinen viikonloppu. Jotkut kurssilaiset eivät malttaneet edes ruokataukoja pitää kun olivat niin keskittyneet koruhommiin.


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Daydreamer

Janina Kallion (kenenkäs muunkaan) huivimalli Daydreamer on valmis!
Mallihuivissa on 2 selvästi erottuvaa yksiväristä lankaa eli ruskea ja vaaleanpunainen. Itse halusin käyttää omassani yhtä yksiväristä päävärinä ja raita/kontrastivärinä kirjavaa.
Aiemmasta huiviprojektista mulla oli jäänyt just sopivaa monenkirjavaa Madelinetoshia jossa on mukana myös tuota tiilenpunaista pääväriä


Huivin olen pingottanut taas noille Bilteman ruuruhyppelyalustoille jotka onnaksi juuri ja juuri riittivät eli 2 pakettia niitä.

Pituutta valmiiolle, pingotetulle huiville tuli hulppeat 2,50 m.



sunnuntai 6. elokuuta 2017

Seuraava huiviprojekti

Janina Kallion huivit vaan jaksaa edelleen innostaa.
Tämän huivin olen mukaellut Janinan Wildheart- huivin mallista.
Alku on ohjeen mukainen mutta en tiedä teinkö virheen ja jätin joitakin kerroksia välistä vai näyttikö huivi vaan muuten niin pieneltä. Mutta koska lankaa oli vielä reilusti jäljellä jatkoin huivin neulomista vielä reilusti vaihdellen eri kerroksia.
Ilmeisesti huivi vaan näytti pieneltä kun sitä ei oltu vielä pingotettu joten lisäkerrokset suurensivat huivia reilusti. Mittaa tuli reilusti yli 2 metriä!
Lankana on Alegria jonka ostin Lentävästä Lapasesta.





sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Janina Kallion "On The Road"

Olen ihan hurahtanut näihin Janina Kallion huiveihin!!!
Mallit ovat kauniita ja ohjeet suorastaan harvinaisen selkeitä ja helppoja noudattaa.
Uusin valmiiksi asti tekemäni huivi on tuo "On The Road".

Kuvasin myös pingotusalustani kasaamisen jälkeen. Se on Biltemasta ostamani lasten ruutuhyppelyalusta, tai oikeastaan ostin niitä 2 pakkausta koska 1 ei ihan riitä näiden pitkien huivien pingottamiseen. Todella helppokäyttöinen.

Lankoina minulla tässä on olleet "Malabrigo Mechita" väri 886 "Diana" sekä "Malabrigo Mechita" väri 885 "Arequita".
Ostin ne Helsingin Wanhan Sataman Kädentaitomessuilta keväällä. Myyjänä tottakai "Lentävä Lapanen" ihana neulekahvila Järvenpäässä. Suosittelen ehdottomasti käväisemään siellä. Rento paikka jonne voi mennä vaikka päiväkahville nauttimaan ihanista leivonnaisista ja hyvästä kahvista. Lankojakin löytyy jokaiseen makuun.
Seuraava Janinan huivimalli on mulla jo puikoilla :)





Tässä kuvassa erottuu lankojen väritys selkeimmin.
Vaikka käytössä on 2 eriväristä vyyhtiä värit sulautuvat silti toisiinsa kuin ne olisivat yhdestä ja samasta neulottu.
Tähän huiviin meni toinen vyyhti kokonaan ja toinen lähes kokonaan.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Janina Kallion "Passeggiata"

Seuraava huivi valmiina!
Rakastan Janina Kallion huiveja! Suurin syy lienee se että ovat helppotajuisia ja mukavia tehdä.
Tämän helpommaksi ei huivin malli enää juuri voi tulla.
Levennykset reunoissa ja kahden värin raidoitus siinä se.
Lankana: Sandnes Garn Alpakka Silke

Tässä ensimmäisessä kuvassa värit ovat oudot, varsinkin tuo viininpunainen näyttää ihan mustalta.


Jätin harmaan osuuden tarkoituksella pienemmäksi tuossa ulkoreunassa koska halusin tuon viininpunaisen osuuden suuremmaksi kuin harmaan.
Huivin mitat: pituus 213 cm - leveys n 35 cm (alkuperäisessä mallissa leveys on n 50 cm).


Saa nähdä kuinka pitkään jatkuu neulomisinspiraatio. Se tuppaa loppumaan aina välillä. Mieli tekisi tehdä vielä ainakin toinen Janinan huivi.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Vertices Unite- huivi valmis

Järvenpäässä sijaitseva Lentävä Lapanen- neulekahvila on aivan ihana paikka.
Ihania lankoja, hyvää kahvia ja suussa sulavia leivonnaisia.
Siellä tulee käytyä kyllä todella usein.
Lapasen Taija ja Tarja keksivät perustaa ryhmän jossa neulotaan yhdessä Stephen Westin suunnittelemia Vertices Unite- huiveja.
Innostuinpa minäkin ja suureksi hämmästyksekseni into riitti saamaan huivini valmiiksi asti. Kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys kun eivät ole parhaita puoliani.
Kokoa tällä huivilla on yli 2 m ja leveyttäkin puoli metriä.