perjantai 25. syyskuuta 2015

Huiveja

Innostuin aivan valtavasti niistä Janina Kallion suunnittelemista huiveista! Ohjeet ovat helppoja ja ne on selitetty hyvin yksinkertaisesti (sopii siis mulle ;) )
Sitäpaitsi huivit ovat ennenkaikkea todella kauniita.


En ole koskaan aiemmin pingottanut tekemiäni huiveja mutta nyt päätin minäkin kokeilla.
Ostin saamani vinkin mukaisesti Biltemasta lasten ruutuhyppelyalustan. Se on vaahtomuovia ja kasataan 30 cm x 30 cm paloista.
Kasattuna se on juuri ruokapöytämme kokoinen.
Nuppineulat kiinnittyvät siihen helposti ja kun pingotus on tehty, alusta puretaan ja pakataan palat pakkaukseensa, joka ei ole suuri joten säilytystilaakaan ei tarvita paljon.
Suosittelen!!!

No niin ensimmäinen huivi on nimeltään "Herald". Todella kiva neuloa ja helppo malli ja mikä parasta sitä voi jatkaa isommaksi samalla mallilla vaikka kuinka suureksi.
Tähän kokoon meni yksi vyyhti Madelinetosh- lankaa ( n 400m ).




Sama huivi on molemmissa kuvissa vaikka valaistuksesta johtuen näyttävät kahdelta eri huivilta.

Toinen huivi on neulottu samalla mallilla mutta lanka on eri merkkiä eli Malabrigo Sock.
Saman verran suunnilleen on vyyhdissä kuin tuota edellistäkin.



Nyt on puikoilla jo kolmas huivi ja se on nimeltään Rosewater.
Siihen käytän myös Madelinetosh:ia. Mallihuivi Lentävässä lapasessa on tosin neulottu eri langasta, hieman kevyemmästä. Mielenkiintoista nähdä miten langan eri laatu vaikuttaa lopputulokseen.

4 kommenttia:

  1. Tosi kauniita! Tuosta Rosewaterista tuli minulla lempparihuivi, käytössä koko ajan. Muistaakseni oli silloinkin kun tapasimme viimeksi Lapasessa. :)

    VastaaPoista
  2. Ostin myös ohuempaa ja kevyempää lankaa tuota Rosewateria varten. Se näytehuivi siellä Lapasessa on niin ihanan herkkä ja kaunis.

    VastaaPoista
  3. Kauniita on nuo kutomasi huivit, haluaisin itsekin kutoa tuollaisen ihanuuden. Onko huivin ohjetta saatavissa jostain? -Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janina Kallion huiviohjeita saa tilaamalla Ravelry:sta. Omat ohjeeni olen ostanut neulekahvila Lentävästä Lapasesta (Järvenpää) jossa ne ovat painetussa muodossa. Jonkin Janinan ohjeen olen tulostanut netistä juuri sieltä Ravelry:stä, se oli ilmaisversio.

      Poista