lauantai 18. syyskuuta 2010

Pitkästä aikaa!

Voi kauhistus, huomasin että oon kirjoittanut tähän blogiini viimeksi kesäkuussa!

Koko kesä ja alkusyksy on ollut aikamoista haipakkaa. Ensin heinäkuussa meni useampi viikko tyttären remonttia tehdessä, siis puolisolta ei minulta. Mutta eihän sitä toinen voi oikein lomailla kun toinen tekee remppaa!
Ja nyt on vuorossa oma keittiömme. Olen alusta saakka inhonnut edellisen asukkaan laitattamaa keittiötä ja nyt oli sitten sopiva aika tehdä asialle jotain. Maalien, kaakelilaattojen ym hankinta oli hyvä tehdä samalla kun tyttären remonttimateriaaleja hankittiin.
Seinät ja kaapit +kaappien ovet on nyt maalattu, vanhat laatat on poistettu ja uudet laitettu. Saumaus ja seinälevyn asennus puuttuvat vielä. Mutta nyt jo näyttää tosi hyvältä kun ovet on maalattu valkoisiksi, värilliset laatat on vaihdettu myös valkoisiksi ja yhdelle seinälle tuleva levy (pieniä valkoisia laattoja) odottaa asennusta.
Voi kuulostaa tylsältä kaikki tuo valkoisuus mutta omat silmäni lepäävät vaaleissa pinnoissa kaiken puujäljitelmän ja kuviokaakelien jälkeen.







Aivan kuin keittiössä olisi valotkin tehokkaammat kun vaaleus lisää myös valoisuutta.

Remppa on tietysti vielä kesken mutta kunhan kaikki on valmista ja tavarat siististi paikoillaan niin sitten vasta kunnolla näkee remontin vaikutuksen.
Noissa kahdessa alimmassa kuvassa näkyy sekin muutos, että ruskean seinäkaapin tilalle on hankittu korkea Ikean Billy-kaapisto, joka sekin on valkoinen. Se on vaan kuvassa peitetty suojamuovilla joten sitä ei kunnolla näy.
(klikkaa kuvien kohdalla niin kuvat näkyvät suurempina)